lauantai 27. elokuuta 2016

KAKSI VIIKKOA PARHAUTTA

Inspiroiduin ihanasta Saaren kartanon ympäristöstä ja Iiris-työryhmän taiteilijakollegoista taiteilemaan tällaisen videon blogipäivityksekseni. Residenssiaikamme täällä on ollut mahtavaa! Maalaismaisema, ympäröivä luonto, rauha, tyyneys ja hiljaisuus. Tänne voisi muuttaa asumaan <3 -Mia






sunnuntai 21. elokuuta 2016

Ihana Saaren Kartano

Olemme saaneet viettää työryhmämme ensimmäistä residenssijaksoa ihanalla Saaren Kartanolla. Omenapuut, viehättävät puutalot, valtava pihapiiri, korkea konehalli ja vanha navetta ovat tarjonneet meille täydelliset puitteet antautua täysin Iirikselle. 

Ensimmäinen viikko on kohta takana ja toinen viikko vielä edessä.

Pysähdyin miettimään, mitä kaikkea viikko onkaan pitänyt sisällään. Kiteytin sen kymmeneen kuvaan:

1. Rutiineja

2. Aistimista

3. Kokeilua

4. Runoon syventymistä

5. Liikettä

6. Toisen kannattelua

7. Jakamista

8. Läheisyyttä

9. Luontoa ja eläimiä

10. Lepoa


Kuvat: Sara Nurminen ja Lida Kuusisto