sunnuntai 25. syyskuuta 2016

PIENIÄ POHDINTOJA

Palaan mielessäni projektin alkuun, havainnon hetkeen. Istun kuuntelemassa freejazzbändiä Black Motor (ainakin jollain kokoonpanolla, en enää muista millä). En erityisemmin pidä kyseisestä musiikkityylistä, se on mielestäni lähinnä sekamelskaa, mutta ystäväni on bändin rumpali. Olen raskaana, istunut pitkiä päiviä kotona ja olen tylsistynyt.

Jälkikäteen ajateltuna kaikki elementit ovat kohdallaan uuden syntymiselle (myös erittäin konkreettisesti). Minulla on ollut aikaa tylsistyä, olla yksin, kaivata jotain. Ja siinä se sitten lipuu, marssii ja rymisee korviini. Yhteistyö, harmonia, musiikillinen pakeneminen, vaimeneminen, pursuilu. Kaksi tuntia, joka tuntuu 30 minuutilta. 

Jään miettimään, mikä minua niin syvästi liikuttaa? Vapaus. Ehkä se on näennäistä, ehkä todellista. Soittajat ovat kuitenkin luomassa jotain yhdessä. Tiedän, että jotain on sovittu suuntaviivoiksi, tiedän, että paljon on sopimatta. On yhteisiä ikkunoita, aikaportteja, joista kulkea ulos ja sisään. Yhdessä, vuorotellen, kaikuen kuuntelijoille, imien mukaan.

Tiedän, että haluan tehdä sirkusta näin. Improvisoiden yhdessä. Ensin kuitenkin synnytän kauniin ihmislapsen, joka mullistaa elämässäni aivan kaiken. Sitten eräänä (en muista minkälainen sää oli) päivänä kirjoitan facebookjulkaisun, jossa kutsun ihmisiä mukaan työpajoihin. Heitä tulee paljon. Asiat liikkuvat eteenpäin. Välillä takkuisesti, välillä kevyemmin.

Nyt olen tilanteessa, jossa ensimmäinen residenssijaksomme Saaren Kartanossa on ohi ja viikon päästä jatkamme työskentelyä Cirkossa.

Tässä pieni videomaistianen siitä, mitä ensimmäisen residenssin aikana tehtiin. Uusia vilkaisuja IIRIS-teokseen tarjoillaan seuraavien residenssien jälkeen.

Teoksen kantaesitys on Verkatehtaalla Hämeenlinnassa 5.5.2017. Tulkaa katsomaan.




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti